Kurun kivet ja Muroleen maisemat
Bussimatka Näsijärven ympäri






Tarttuvia tarinoita – kiehtovia kohteita
Näe ja koe opastettu Näsijärvi -kierros puolipäiväretkellä Juhani Viidan johdolla. Matka sopii kaikenikäisille ja -kuntoisille. Matkan kesto joustaa neljästä viiteen tuntiin. Toteutusaika toukokuun alusta syyskuun puoliväliin.
Lähdemme aamupäivällä Tampereen seudulta Näsijärven länsireunaa Kuruun. Kuullaan ja koetaan paikkakunnan parhaat palat menneisyydestä tähän päivään. Graniitti ja 80 -vuotias metsäoppilaitos ovat Kurun sielu.
Ajamme läpi Karjulan kylän Ruoveden puolelle ja saavumme Muroleen kanavan kiehtoviin maisemiin. Nautimme kesäkahvilan antimista ja ihastelemme historiallista miljöötä, missä Matti Kassila ohjasi elokuvan Elokuu 1950-luvulla.
Matkamme jatkuu Näsijärven itäreunaa seuraillen Teiskoon. Pistäydymme viinitilalla, missä halukkailla on mahdollisuus tehdä tuliaisostoksia. Näemme kauniin Paarlahden vuonon ja 1800-luvun lopussa valmistuneen kivisen Aunessillan. Loppumatkasta kertaamme vielä mukavan päivän antia ennen kierroksemme päättymistä.
Juhani Viita on kokenut ryhmävetäjä, jonka tavaramerkkeinä ovat pettämätön tilannetaju ja lämminhenkinen vuorovaikutus. Huumori ja musiikki rytmittävät tätäkin matkaa. Ja taatusti väki viihtyy.